Lillan ja Kamun pennut syntyivät
Kolme potraa poikaa syntyivät aamupäivällä, pojat ja äiti voivat hyvin 💙💙💙.
![]() |
Vastasyntyneet |
Yonan pienimmällä tytöllä oli kitalakihalkio, joten päästimme hänet sateenkaarisillalle 💔
Tässäkin synnytyksessä yritettiin ensin saada pennut syntymään lääkkeiden avustuksella, mutta Yonalla meinasi lähteä taju, niin sitten kiireesti lttiin pennut maailmaan.. Leikkauksella syntyi 2 poikaa ja 3 tyttöä.
Rolo petaili parina iltana kerran. Maanantaina ja tiistain välisenä yönä Rolo petaili pikkasen enemmän kello kahden jälkeen, muuten Rolo oli tosi rauhallinen.
Minulla on onneksi tapana kuunnella pentujen sydänääniä, nytkin sunnuntaista lähtien muutaman kerran vuorokaudessa. Tiistaina kolmen aikoihin kuuntelin taas sydänääniä ja huomasin niiden olevan jonkin verran matalammat kuin aiemmin, tutkin Rolon ja huomaisn paikkojen olevan auki, mutta en saanut stimuloitua supistuksia ollenkaan. Tuolloin ajattelin, että yritän nukkua muutaman tunnin, josko sitten synnytys käynnistyisi.
Kuuden aikaan aamulla soitin päivstykseen ja sovittiin että menen Rolon kanssa sinne. Pakkasin pyyhkeitä, vilttejä ja vadin isoon kassiin, sillä tulemmehan takaisin pentujen kanssa. Aluksi eläinlääkäri ultrasi Rolon ja totesi, että sydänäänet ovat matalammalla kuin pitäisi, mutta ei vielä onneksi akuuttia hätää, samoin paikat tutkittiin olevan auki. Aluksi koetettiin käynnistää synnytystä lääkkeillä, mutta ei vaikutusta ja kahdeksan jälkeen Rolo vietiin leikkaukseen.
Minulle tuotiin pennut leikkauksesta, joten sain hieroa pennut kuivaksi ja pitää ne lämpimänä siihen saakka, kunnes sain laittaa pennut Rolon nisälle. 💙💓💙💓
![]() |
Ensimmäinen kuva koko katraasta |
![]() |
Eläinlääkärin viimeinen vilkaisu pentuihin, ennen kotiin lähtöä |
Rolon juoksut ovat olleet haastavia, liki aina, mutta nyt pari viimeistä kertaa malli on tullut äidiltään, ei vuotoa, siinäpä onkin haastetta selvittää tärppipäivä.
Maanantaina katselin jo, että näyttää jo aika valmiilta, mutta vasta juoksun 7. päivä, ei siis voi olla vielä oikea aika. Tiistaina katsoin taas koiraa ja varasin sitten proge ajan illalle ja sieltä tuli tieto, että just nyt ois parasta. Onneksi tällä kertaa uros oli lähellä ja käytiin hakemassa uros mukaan, tosin tuossa vaiheessa Roloa ei olisi mokoma voinut vähempää kiinnostaa.
Ilmeisesti automatka sai Rolon toisiin ajatuksiin ja Tito alkoikin vaikuttaa jo mukavalta kaverilta. Kotiin päästyä kävimme pienellä pissalenkillä ja tulimme sisälle. Ehdin laittaa Jelan aidan taakse keittiöön, jottei häiritse nuorta paria. Pian pariskunta olikin jo tosi toimissa ja olivat kiinni 20min, nämä ensikertalaiset todella osasivat asiansa 💞
Tito (Chirpy Alexander) ja Rolo (Estaika's Vacker Versace) |